Toiseksi viimeinen

päivä. 

On ollut uskomaton kesätyöympäristö kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa ympäristössä.

Tästä lisää tuonnempana. Nyt kipinkapin museomaailmaan.

Yön ritari

Kylläpä tätä kohtaamista on odotettu.

Kaksi päivää vapaata ja "lupa" valvoa myöhään. 
Perhossyötit pihalla olivat vanhentuneet. Joku oli nakerrellut vaahtomuovi-/ patjan paloja tehokkaasti. Kippasin eilen kaikki syöttikipot ympäri.
















Puoli kymmenen kieppeissä vanhan keinun pintaa tuli lipomaan keltaritariyökkönen Catocala fulminea. Hyvin maistui vanhat litkut.

Aiemmin keltaritariyökkönen on ollut harvinainen. Se on kookas yön ritari, koko 50-55 mm. Viime vuonna näin sen ensimmäisen kerran. Laitoin perhossyötit 3.8.2014, aiemmin en ole perhosten kanssa öitäni kukelehtanut.

Ensi yönäkin on väijyttävä, vaikka aamulla on töihin lähtö. On tämä niin innostava harrastus.

Kauppalapussa lukee: balsamicoa, banaania, punaviinietikkaa.

Yhtä mukavaa menoa muillekin.
Toivottelee Ampiine ja pöristelee riemulla.

Puolukkapiiloyökkönen Conistra vaccinii

Kauppareissulla lauantaiehtoolla näimme tiellä siilin ja lennossa jotain yökkösiä. Siilen saimme väistettyä, jotain se tien reunassa kovasti touhuili. Johan on taas talvi: maaliskuun lopuilla siili hereillä Pohjois-Karjalassa, oh.

Yöperhosia piti alkaa kyttäämään. Ovensuussa ja makuuhuoneen ikkunoissa notkui useampikin lattakoi. Joitakin purkitin, kuvasin ja päästi takaisin ulos.

28.3.2015, Pohjois-Karjala.

Puolukkapiiloyökkösiä alkoi tulla ikkunaan n. klo 20. Pieni sadekaan ei niitä haitannut. Keräsin niitä 14 kpl, 15. pääsi karkuun.

28.3.2015, Pohjois-Karjala.

28.3.2015, Pohjois-Karjala.

Kissan kanssa niitä ihmettelimme. Ja mies ihmetteli meitä. Nämä pienet, suloiset yökköset ovat niin monen värisiä. Täällä enimmäkseen tummia tai tummahkoja. 

Kotona Etelä-Karjalassa vaahteran rungolle tuli vaalea. Sellaista ei näiden 14 joukossa näkynyt.

18.3.2015, Etelä-Karjala.

Nämä ovat tavallisia aikuisena talvehtivia yökkösiä, lemppareitani. Ne ovat kuin pikkuisia härkiä. Vapautettuna ne nostavat jaloillaan itsensä "hyökkäys"asentoon, kuin mahtailisivat. Tuntosarvet näyttävät jotenkin härän sarvilta. Ne värisyttävät siipiään ja lähtevät lentoon. Symppiksiä.

28.3.2015, Pohjois-Karjala.

Kuvaamisen jälkeen päästin ne takaisin luontoon.

Riku ja ilveskissat

Kotona lämmittelemme katsomalla luonto-ohjelmia. Kissoista Varjo Varjojen maasta ja nyt tiineenä oleva Maski seurailevat luonto-ohjelmia innokkaina. Kuvassa Maski haistelee television nallun kanssa kilvan: Missä se haaska haisuaa?

Kuulin, että eläimet ovat jo Kiteen eläinpuistossa heränneet. Siis sinne. 
Lisätietoja: Kitee Zoo

Päivä oli sumuinen ja harmaa, mutta eipä haitannut.
Voisin päivän syömättä seurailla ilveskissojen ja karhun touhuja. 

Karhuherra Rikusta on varmasti monia vastaavia kuvia. 
Onhan se tehnyt edustustehtäviään jo vuodesta 1996.

Karhun varoaitaus, mikä on hyvä. Joskus näkee ihmisiä, jotka ärsyttävät tahallaan aitauksessa olevia eläimiä. Ihan aikuisia ja silloin mietityttää, että mitä heidän päässään liikkuu. Ovatko niin erkaantuneet luonosta, etteivät ymmärrä olla hiljaa ja katsella vain?

Kontiolla näytti olevan hieman tylsää, vaan jahka lumet ja sen vesiallas sulaa, niin silläkin on tekemistä. Viime kesänä se nautti vesilammakossa puljaamisesta ja oli kaikin puolin virkeällä tuulella. Tuntuu aina yhtä uskomattomalta nähdä sen koko livenä. Tuollaisia isoja pöriläitä metsissämme kuljeksii. Mentyämme paikalle, se katseli ja hajutteli meitä ja poistui kauemmas. Palasi kuitenkin. Kuinkahan monesti luonnossa nallu on jostain piilostansa kulkuamme seurannut? Kunnioitettavan kokoinen metsien kuningas.

Ilvekset vasemmalla ja karhu oikealla puolella. 

Meidän lisäksemme muita ihmisiä ei näkynyt. 

Tähän aikaan vuodesta kannattaa laittaa kumisaappaat 

tai muut vedenpitävät kengät jalkaan. 

Nastakengätkään eivät olisi huono valinta.

Nyt mie haistelen sinnuu. Nuuh, nuuh, nuuh...

...kus, kus, kus. Ja nyt olen merkinnyt siut omaksein.

Toinen naaraista ei tykännyt tuosta lain.

Talviaikaan läheskään kaikkia eläimiä ei ole nähtävillä.

Katseltavaa riittää silti.

Vaahterasiirappia

Lähisukulaisen kanssa tuli puheeksi koivun mahla. He juoksuttivat sitä ennevvanhaan koivuista. Oli kuulema hyvää ja erinomaisen virkistävää.

Etsimme tietoa netistä ja vastaan tuli vaahterasiirapin tekeminen. Niiltä jalansijoilta ajattelin kokeilla. Mahla valuu vaahteroista valtoimenaan. Kiitos tikkojen.

Aloitin näillä:

• kaksi n. 5 litran vesipulloa, käy tietenkin pienemmätkin

• oksasakset

• lankaa/nauhaa pullojen kiinnittämiseksi oksaan

• kahvinkeittimen suodatin osa

• suodatinpussi

• kattila

• lasipurkki / pullo

Katkaisin oksasaksilla 1.5-2 cm paksun oksan ja pujotin pullon siihen. Kiinnitin pullon hyvin oksaan kiinni. En kairaa runkoon reikiä, vaikka tikat niin tekevätkin.

Tein keitoskokeilun 2,5 dl:sta vaahteran mahlaa. Sen verran tuli yhden-kahden vuorokauden aikana. Siivilöin pikkuisen metallisiivilän läpi mahlan kattilaan. Keitin kattilassa jonkin aikaa. Se kiehahti liian kuivaksi, sain raapia kattilan pohjalta maistajaiset. Väri oli kirkas, ei samanlainen, mitä kaupasta ostetussa vaahterasiirapissa. Olin kokeiluun tyytyväinen.

Nyt on kiehumassa 7,5 dl mahlaa ja siitä pitäisi tulla ehkä 0,75 dl vaahterasiirappia. Pullot ovat roikkuneet puussa vajaan viikon. Litkut pulloissa on jäätyneet, mutta silti mahlaa valuu sinne koko ajan pikkuhiljaa lisää.

Toin pullot sisältöineen sisälle sulamaan.

Siivilöin vaahteranmahlan ennen keittamistä kahvinkeittimen suodattimen läpi. Jos pulloon oli mennyt joku roska, niin näin sain litkun siistiksi.

Parhaillaan kiehuu uusi satsi.

Vielä ei ole mahlankeruuaika. Oli vain pakko päästä kokeilemaan, niin olen malttamaton.

Raportoin tuonnempana tuloksista :)

Tikka lipomassa herkkua hakkaamastaan reiästä. Kuva otettu ikkunan läpi viistosti.


Täältä löysin tietoa vaahterasiirapista, klikkaa.

Pajunkissa ja kissa kehrääväinen

Väriä ja valoa.

Tänä vuonna pajunkissoja on puskat pulskinaan. Saa nähdä käydäänkö keräämässä. Joka tapauksessa naapurilta on ensin kysyttävä, saako heidän ojapellon pientareelta kerätä :)

Punainen pajunkissa.

Pulskat pajunkissat.

Pulska kotikissa. Pentuja odotellaan ilomielin. Paras nukkumapaikka pöydällä, Virkkukoukkusesta ostetun kassin päällä.

Salpausselkä

Harjumuodostelman harjulla 5.1.2015, kello 15.30. Aurinko laskemassa mailleen. Päivä on jo onneksi pidentynyt tuosta ja retkiin voi käyttää enemmän aikaa.

Paikka on hirvien suosiossa. Edellisellä kerralla löysimme monta aivan tuoretta hirven makuupaikkaa. 

Huomenna kurssilla, Yrittäjyyden kartoitus, joten istumista on tiedossa. Kaksi päivää takana ja jo nyt se on selkiyttänyt kummasti omia ajatuksia.

Tänään ulkona on postikortin kuvaakin kauniimpi talvisää. Siis sinne. 

Hopusti :)

Aurinkoa!

Kyllä tuntuu mahtavalta tuo auringon valo. Pakkasta taitaa olla napakasti. Siitä huolimatta koiran kanssa maastoon.

Liikumme Bellan kanssa luonnossa aina, kun vain mahdollista. Tavoitteena on löytää uusia paikkoja. Toki kuljemme samoja, vanhoja reittejä, mutta uusien paikkojen löytäminen on niiin jännittävää.

Tämän löysimme jokin aika sitten. Sinne on hieman matkaa. Kuulin paikasta, kun muutimme tänne ja kävimme pitkällä kävelyllä naapurin kanssa. "Tuolla jossain se on."

Yritimme kaverin kanssa eräänä syksynä löytää sitä, turhaan. Se on kasvillisuuden seassa. Täysin. Kävimme lähellä, mutta emme nähneet piipun häivähdystäkään. Nyt talviaikaan se vihdoin löytyi.

Hylätty talo.

Herhiläinen

Näyttää ja tuntuu keväältä. Eilen satoi vettä ja tänään sataa vielä enemmän. Vähätkin lumet sulavat. 

Uusi blogini kutsuu Sinut mukaan matkalle luontoilemaan, kurkistamaan erilaisiin kädentaitoihin seuranamme Näätä, Maski, Tutka ja Bella. Välillä rakennamme pikkuisen.

Olen saanut elämäni aikana mittaamattoman arvokkaita neuvoja, opastusta ja kannustusta. Haluan laittaa hyvän eteenpäin ja jakaa positiivisia kokemuksia.

Iso ampiine eli herhiläinen Vespa crabro herkuttelee ja pöristelee kohti uusia seikkailuja. Maineestaan huolimatta herhiläinen on perin säyseä ja touhukas pihamaan vieras.

.










" Komea, jopa 3 sm:n mittainen, mutta sangen harvinainen herhiläinen, Kalevalasta tuttu "hiiden lintu" pyydystää toukilleen mehiläisiä. Se rakentaa pesänsä onkaloihin, onttoihin puihin jne." 

Näin tuumii:
Maapallon eläinkuvasto 
Werner Söderström Osakeyhtiö
viides painos
kirjapainossa Porvoossa 1954

Alkusanat toimittaja on kirjoittanut "Porvoossa marraskuulla 1936."

Kirja on alkusysäys luontokiinnostukselleni. 


Täällä hieman uudempaa tietoa herhiläisestä ja sen elintavoista:
Etelä-Karjalan allergia- ja ympäristöinstituutti.